Uusia perheitä, uusia kokemuksia

Reilu viikko sitten käynnistin 4H-yritykseni ja olen saanut olla monessa uudessa perheessä auttamassa lastenhoidossa ja tutustumassa monen eri ikäisiin lapsiin. Miten on mennyt? Erittäin hyvin ja olen ollut iloinen huomatessani, että kysyntää löytyy niin aamuisin, päivisin kuin iltaisinkin.

Lapset, joita olen saanut hoitaa ovat olleet 3-vuotiaasta 9-vuotiaaseen. On ollut useampia lapsia kerralla ja myös yksitellen. Ihaninta on ollut, että aina on löytynyt kovasti tekemistä ja lapset ovat tykänneet seurastani. Ollaan käyty eväsretkillä, pelattu erilaisia lautapelejä ja korttipelejä, muovailtu muovailuvahalla ja ajeltu leikkiautoilla. Touhua on riittänyt niin sisä- kuin ulkotiloissakin. Minua alussa jännitti, että miten uusien lasten kanssa kaikki tulisi menemään, mutta jokainen lapsi on ottanut minut vastaan todella hyvin ja ollaan päästy tutuiksi nopeasti.

On ollut jännä huomata, miten erilaisia jokainen lapsi on ja miten paljon aktiviteetteja halutaan tehdä. Osa lapsista nauttii sisarusten kanssa leikkimisestä enemmän, jolloin olen ollut enemmän taustalla ja osa on halunnut minut mukaan jokaiseen leikkiin. Tämä on ollut kyllä suuri rikkaus. Odotan innolla uusia kokemuksia ja myös niiden lasten kanssa touhuamista, joihin olen päässyt jo hieman tutustumaan.

Jos siis tarvitset lastenhoitoa Rovaniemellä minkä tahansa syyn vuoksi, niin minuun voi olla yhteydessä! Tulen mielelläni leikkimään lastenne kanssa.

Minuun saa parhaiten yhteyden puhelimitse 045 350 7166 tai suoraan vaikka Facebookissa viestitse!

Tässä ideoita mitä voimme tehdä lasten kanssa: https://sonjanlastenhoitorovaniemi.com/2020/06/22/example-post/

Tästä pääset kurkkaamaan hinnaston: https://sonjanlastenhoitorovaniemi.com/2020/06/22/example-post-3/

Tällä uskollisella kulkupelillä taittuu matkat minne vain!
Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: